lauantai, 31. lokakuu 2009

Aakkostusruno uutisesta

Terve pitkästä aikaa!

Kotuksen blogista bongasin uuden, oivan menetelmän runojen kirjoittamiseen: ottaa minkä tahansa tekstin, järjestää sen sanat aakkosjärjestykseen ja säkeisiin - ja vóila! Olen tosin selkeyttänyt paljonkin alun sekasotkua poistamalla ehkä noin kolmasosan sanoista, niin että muodostuu jonkinlaisia merkityksiäkin. Muutamassa kohdassa muutin hieman sijamuotoja, mutta pääasiallisesti yritin pitää sanat samanlaisina kuin ne alkuperäistekstissä olivat.

Sanat ovat siis peräisin Helsingin Sanomien nettisivuilta ensin eteeni sattuneesta uutisesta (osoitteessa www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135250307982). Lopputulos ei ole kuitenkaan läheskään samanlainen! :D Eli siis, siirtykämme runoon.

 

Aikana ei ennen esitetty että
euron haluaa.
Hän itse jyrkästi jälkeen kahdeksan
kavalluksesta kertoi,
kiristyksestä korkeintaan.
Kärsineensä lisäksi lopussa maksimissaan masennuksesta:
mielentilatutkimukseen.
Mitkä muistihäiriöistä mukaan?

Myöntänyt oikeiksi oikeudenkäynnissä panttivankidraaman perusteella –
piti pitkään Puolustus päätöksensä rangaistuksesta.
Rikosten selvitystä sieppaajalta:
sieppauksen suunnitelmallisuus,
syyntakeisuutta syystä syytetään.

Syyttäjä totesi tunnusmerkistöistä tämän:
tästä törkeästä uhri uupumuksesta vaativat vahingonkorvauksia,
vanhempansa vankeusrangaistusta.
Vanki vastusti vedoten vielä:
vuosi vähintään väärennöksestä!

 

perjantai, 15. elokuu 2008

Sairaana keksitty runohöpsötys:D

Olen nyt Sunnuntaista ollut tosiaan kipeänä, ja aloin viidennettä päivää makoillessani miettiä, ettei ole paljon tullut kirjoitettua runoja, ja tämä vain sitten pulpahti jostain...


Minä olen variksenpelätin
sängyssä kippurassa
käppyrässä köppyrässä

Kuumehöyryisenä hikisenä
kuumaa mehua kurkkuun
etteivät korvat olisi niin kummalliset

Ihan pikkuriikkisessä kuumeessa
poskiontelotulehduksessa
antibioottikuurin eilen aloittaneena

makaan vanhassa t-paidassa ja kauhtuneissa pitkiksissä
peiton alla
ja hikoilen välillä

Ja syön ateriaksi mansikoita mustikoita hapankorppua
appelsiinia

Tänään jopa ruokaa.